perjantai 14. lokakuuta 2011

Keväältä 2011

Tämä kuva on otettu viime keväänä, ennen vappua.Yksi kissan pennuista leikkimässä ikkunalaudalla. Oli ihanaa aikaa kun talossa viipotti 5 kissan pentua, vaikkakin niistä oli myös kovasti vaivaa, mutta niin paljon iloa ja hauskuutta. Pennuista kotona on tällä hetkellä 2 oranssin väristä poika kissaa, Pilli ja Pulla. Poikien emo on Tilkku ja lisäksi meillä asustaa myös punavalkea leikattu kolli Tikru.

 Illanhämyinen kuva Riviera Maisonin La Douche France laseissa tuikut olkkarin senkin päällä.
 Viime talvena Welsh Corgi Pembroke narttu sai pennut, hulinaa ja huisketta riitti ja kun pennut lähtivät omiin koteihinsa, talo hiljeni, vaikka meillä oli jo kissanpennut kasvamassa...
 Kevään pikkuprojekti, löysin hallista vanhoja laudan pätkiä ja joutavat hyllynkannattimet, nikkaroin niistä saunan eteiseen naulakon.
 Leivonta päivän tulosta, tiikerimuffinseja suklaakuorrutteella. Leivottua tulee vaan ihan liian harvoin...
 Kevät olkkaria, jolloin minulla oli pieni pinkin purema, piti sinne tänne laittaa vähän pinkkiä, kynttilää, kukkaa ja vihreä piristi sitä, muuten niin valkeassa, ruskeassa ja harmaassa sisustuksessa.
 Pullan päiväunet...ihanaa kissan elämää, huoletonta.
 Koko pörrökööri, tässä ne näyttävät niin ihanan rauhallisilta, mutta kyllä ne ehtivät joka paikkaan, verhoissa kiipeiltiin ja kokoajan piti varoa jalkojaan.
 Loppukesän yrttikranssi, keräilin joutavat oreganon, mintun, rakuunan oksat kranssiksi kattoon roikkumaan, siihen se kuivi ja antoi ihania tuoksuja. Kuva on kesäisemmästä keittiöstämme, tunnelma on nyt vähän muuttunut verhojen ja pienen tuunauksen mukana.
 Loppukesän fiilistelyjä kuohuviinilasin kera..
 Leivontapäivän tuotosta, näistä pullista ei ollut enää saman päivän iltana enää jälkeäkään...koululaiset mussuttivat suurimman osan lämpimäisinä välipalaksi kera ison maitolasin...
 Loppukesän projekti, jonka aloitin jo viime talvena. Vanha parisänkymme vaihtui uuteen ja vanhasta sängystä jäi sälepohja, jonka laitoin talteen, nikkaroin siitä tällaisen halkolaatikon keittiön leivinuunin puille, siinä on myös hyvä säilytellä polteltavat roskat. Kostean nihkeät puut kuivahtaa nopeasti kun puulaatikossa on rakoset, pohja on kuitenkin umpipuuta, ettei lattiat roskaannu ja alla pyörät, joten sitä on helppo liikutella. Ja kieltämättä, ihan kivahan tuosta tuli, ihan sisustus mielessäkin. Päälle on kiva kerätä vaihdellen erilaisia kynttilä lyhtyjä tai mitä nyt keksiikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti