sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukuuta!

Ho Ho ho... joulu on meilläkin!
Pikkuhiljaa viriää mieleen joulu jutut,
PAITSI, tänä jouluna meillä on punaista
vähän. 
Nyt on vain hopean, harmaan ja valkoisen
vallankumous tässä joulussa.
Punaista on sisustuksessa tänä jouluna
VÄHÄN. Se on jo päätetty.
Katsotaan miten hyvin tämä päätös taas
pitää... nainen kun olen,
mieli muuttuu ja SAAKIN MUUTTUA.
Tähdet syttyi olkkarin ikkunoihin jo marraskuun
puolella, sinne ja tänne on tullut
jotain vähän jouluista. 
Tunnelma valoja sisälle ja ulos,
paljon kynttilöitä,
kivoja juttuja. 
Vaikka huushollissa hiippailisi keskellä yötä,
ei silti ole ihan pilkkopimeää.
Tunnelma valot saa palaa aina...
ainakin joulun yli, pahimman pimeyden
ohi!
Kotona on puuhastellut kaikkea pientä,
keittiön tasoilla on muuteltu järjestystä.
Kahvikone, vedenkeitin ja paahdin siirtyi
toiseen paikkaan,
mikron alle sijoittui kuivausteline ja
nyt kahvi kupit saa roikkua sen yläpuolella
koukuissa.
Olen haaveillut muutamasta RM ihanuudesta,
mutta katsotaan löydänkö niitä mistään.
Harmittaa kun ei vain voi tilata niitä
nettikaupan kautta,
vaan on vähän mutkaisemman kautta
ne tilattava jos ne aikoo saada.
No, katsotaan koska niitä alkaa tupsahdella
kotiin asti.
Mutta tässä sekalaista kuvasatoa täältä
hiekkarinteen huushollista viime päiviltä...
tontut on jo liikkeellä,
joten olkaahan kaikki kiltteinä siellä!!! ;)


 Ostin taannoin,
Iskun alekorista kellon,
jonka lasi oli rikki.
Olin pitkään etsinyt kelloa,
mielellään puista, jonka
voisin tuunata tilaan sopivaksi.

Tämä kellohan se oli,
hinta ei ollut hirmuinen,
eikä tuunaus hommakaan
vienyt montaa minuuttia.
Valkeaa maalia,
mustaa liitutaulumaalia,
rikkinäinen lasi pois ja
maalia sutimaan...




Tässä kellon ympärys jo maalattu,
ja numeroiden töpöttely mustalla
liitutaulumaalilla aloitettu.



Ei näytä vielä oikein miltään,
mutta lisää mustaa pintaan ...
Niin siitä tuli THE KELLO, yläkerran aulaan menevään rappukäytävään, mustavalkeiden valokuvien  seuraan.



Joulu tuli olkkariin... RM:n lyhty ja petteriporo pääosissa.

Joulua tuli myös keittiön pöydälle, RM:n rottinki lautanen ja kynttilä lyhty.

Hyasintteja on istuteltu sinne tänne pikkupurkkeihin.

Olohuoneen ikkunoissa, molemmissa on tällaiset tähdet...
Hyasintti pääsi olohuoneen pöydälle tarjottimelle myös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti